Historia

Tästä kaikki alkoi...

Ensimmäisen kosketuksen sain koiriin ihan pienenä. Vanhemmillani Helenalla ja Joukolla oli cockerspanieli "Risse".  Risse kuoli kuitenkin aika pian ja sitten perheemme oli pitkään ilman koiraa. Kun menin kouluun niin niin halusin sitten oman koiran. Pentua etsimme lehti-ilmoituksien perusteella, ihan vain minulle seuraksi. Eli emme etsineet mitään näyttelytähteä tai tottelevaisuusvaliota. Soitimme useisiin kenneleihin, mutta valitettavasti kaikkien kennelien pennut olivat jo menneet. Kyseltiin kultaisia noutajia, tiibetinspanieleita ja cockerspanieleita.

Isäni ja Risse

No aikamme etsittyämme, äidin työkaverilla olikin sitten koiran pentuja. Englanninspringerspanieleita, joista yksi tulikin sitten eräänä syksyisenä iltana meille vaan näytille. Pentu joka tuli näytille oli tarkoitus jäädä kasvattajille. Olihan pentu jo melkein 4 kuukautta vanha. No pentu jäikin sitten yllättäen meille. "Pepe" siis asettui meille taloksi marraskuussa 1987. Pepe oli aika hankala tapaus. Kysyi välillä sisua kyllä sen koiran kanssa. Kasvattajilta emme saaneet pahemmin ohjeita koiran kasvatukseen ja tietysti teimme kaiken pieleen ensimmäisen koiran kohdalla. Pidimme koiraa hihnassa sen ensimmäisen elin vuoden ja sen jälkeen Pepe ei pysynytkään enää irti, kun kuulimme että koiraa pitäisi lenkittää myös irti hihnasta. Eli siis se karkaili. Pepe myös tuhosi taloa. Yksin jäädessään se teki monenmoista tuhoa. Kerran muistan tulleeni kotiin koulusta ja Pepe oli raahannut melkein kaikki talon kukat vanhempieni sänkyyn. No se oli niistä vakio kolttosista mitä Pepe teki. Kiinnostuin sitten koiran kouluttamisesta kavereideni kautta ja menin koulutuskentälle Pepen kanssa. Pohjois-Karjalan Seurakoirat ry järjesti koulutusta Linnunlahden kentällä ja siellä Pepen kanssa kävimme. Usein tulin jopa itkien koulutuksesta pois, oli se sen verta rankkaa kouluttaa kolme vuotiasta urosta. Eli teimme ensimmäisen koiramme kanssa paljon virheitä kun emme yksinkertaisesti tienneet miten koiria tulisi kouluttaa ja pitää, mutta onneksi kantapään kautta oppii paljon asioita. Tietty Pepe ei ollut koira helpoimmasta päästä muutenkaan.

Pepe

Pepe kävi ensimmäisessä Match Showssaan 26.8.1990, menestystä tässä näyttelyssä ei tullut. Silti kiinnostuin siellä näyttelyistä. Seuraava Match show olikin marraskuussa -90, tuomarina toimi Eero Santala. Pepe oli BIS2. Tästä innostuneena sitten ilmoitin Pepen myös Kajaanin kaikkien rotujenkoiranäyttelyyn, joka pidettiin 5.1.1991. Tuomarina tässä näyttelyssä toimi Jukka Kuusisto ja Pepe oli 1/4. Tajusin piakkoin ettei Pepestä tulisi näyttelykoiraa, joten kinusin vanhemmiltani toista koiraa. Pepe kävi vielä muutamassa näyttelyssä ja korkeimman palkinnon se sai veteraani luokassa eli 1/1 kp. Mutta Pepe oli tärkeä koira minulle. se oli monen match shown BIS. Pepe rakasti esiintymistä ja oli erittäin hyvä luonteinen. Pepe valitettavasti vaan sairasti lähes koko ikänsä. Iho ja korvasairaudet vaivasivat sitä lähes koko pitkän iän.  Pepe lopetettiin sitten pääsiäisenä 2000 eli eli 13 vuotta. Pepe kyllä edelleenkin elää muistoissamme. Pepen ansiosta siis ajauduin tämän ihastuttavan rodun pariin.

No jossain vaiheessa helmikuuta 1991 katselin vanhoja spanielilehtiä. Silmiini osui kennel Adamant' sin mainos. Huomasin että kennelillä pitäisi olla pentuja ja soitin Hovilan Tarjalle. No lehtihän oli jo vanha joten kyseiset pennuthan eivät siellä enää olleet, mutta onneksi siellä sattui olemaan yksi pentue juuri sillä hetkellä. Olin tällöin kymmenen vuotias. Kyselin Tarjalta paljon esimerkiksi koirien lonkkatuloksista ja silmäpeilauksista.  Sanoin Tarjalle miettiväni asiaa. Käännytin vanhempani suostumaan pentuvaraukseen ja varasin pennun. Jälki käteen olen saanut sitten kuulla, että Tarja oli todennut Mikolle, että mihinkähän hän sitten tuon pennun lupasi. Olin kymmenen vuotias ja kaukaa Itä-Suomesta eli Joensuusta. Tarja varmaan arveli ettei hän koskaan tulisi näkemään enää tuota pentua. Kävimme hakemassa pennun Somerolta helmikuun lopussa. Pessi erottui koko muusta pentueesta muhkealla turkillaan ja olemuksellaan.  Äitini mukaan meinasi väkisin lähteä mustavalkoinen narttu, mutta onneksi Pessi matkasi kanssamme Joensuuhun. Meillä oli Tarjan kanssa puhetta näyttelyinnostuksestani ja hän oli sitä mieltä, että nämä pennut olisivat ja etenkin Pessi olisi hitaasti kehittyvää tyyppiä. Eli menestystä voisi odottaa siinä kahden vuoden tietämillä. Pessi eli Adamant's New Design matkasi siis Joensuuhun. Pepe otti tulokkaan vastaan hyvin.

Pessi

Pessin kanssa harrastettiin tokoa, agilityä, näyttelyitä ja Pessi toimi myös erinomaisena junior handler -koiranani sen aikaa kun siinä lajissa sain kilpailla. Pessille ei alkuun tullut menestystä. Kiersimme kummiskin näyttelyissä ympäri suomea, mutta usein sitten menestyin junior handler -kilpailuissa Pessin kanssa vaikka Pessi ei menestynytkään rotukehässä. Juuri ennen kuin Pessi täytti kaksi vuotta, Oulun näyttelyssä ( 24.10.1992) se menestys sitten alkoi. Pessi oli paras uros ja sai sertin ja cacibin, ollen samalla myös VSP.  Pessistä voitte lukea enemmän Pessin omilta sivuilta. Pessi on minun unelmieni koira, joka menestyi upeasti koiranäyttelyissä. Pessin nimeä koristaakin tittelit KANS & FIN & EST MVA JA ESTV-97. Pessistä jouduttiin luopumaan syksyllä 2002, useiden vanhuuden sairauksien takia.

Paavo

Tutustuimme Hovilan Tarjaan paremmin kun näimme aina näyttelyissä toisiamme. Hän tarjosikin minulle toista urosta hänen kennelistä kun olin siihen suuntaan hieman vihjaillut, että haluan toisen koiran häneltä. "Paavo" Adamant's Ringmaster saapuikin sitten rippilahjakseni vuonna 1994. Paavokin on menestynyt erinomaisesti näyttelyissä. Paavosta jouduimme luopumaan syksyllä 2003.

Kun muutin pois kotoa otin Pessin mukaani, mutta Pessi ei kuitenkaan tullut toimeen yksin vaan haukkui aina poissa ollessani, joten tarvitsin pikaisesti jonkun koiran sen seuraksi. Juuri sopivasti menin sitten Mikkelin näyttelyyn ihan vaan esittämään koiria kesällä vuonna 1996. Suvianna Virkkunen sattui samaan näyttelyyn ja juttelimme hänen kanssa tilanteestani. Hän tarjosi minulle kasvattiaan walesinspringerspanielia. No seuraavana päivänä Dydy muuttikin luokseni. Pessillä ei ollut enää tylsää yksin ja Dydy sai kodin. En niin tiennyt rodusta, ja ajattelin että Dydy tulisi vaan Pessin seuraksi kunnes saisin englanninspringerspanieli pennun itselleni. Dydy jäikin sitten hieman pidemmäksi aikaa ja pärjäsi näyttelyissä erinomaisesti.

Dydy

Kasvatus toiminta alkoi kiinnostaa minua ja Dydystä tulikin sitten kantanarttuni wss-puolelle. Ensimmäinen pentueeni siis syntyi vuonna 1999. Sittemmin kasvatustyö on vienyt minut täysin mennessään ja tuloksista kasvatuksestani ja koiristani voi lukea näiltä kotisivuiltani enemmän.

Hovilan Tarjalta minulla on myös kaksi narttua, Adamant's Dancing Queen "Melody" ja Adamant's Such A Dream "Tango". Molemmat erinomaisesti menestyneitä ja molemmilla on jo jälkeläisiä.

Olen muutaman kerran esittänyt koiristani koostuvan Adamant's kasvattajaryhmän näyttelyssä. Useassa näyttelyssä tämä ryhmä on ollut Best In Show. Eli kiitos näistä upeista koirista kuuluu Tarja Hovilalle, ilman häntä en varmaan olisi näin innostunut koirien kasvatuksesta, esittämisestä ja trimmaamisesta. Toivottavasti vielä tulevaisuudessa yhteistyömme tämän hurmaavan rodun  parissa jatkuu.

Minulla oli myös pitkään unelma jonka toteuttamiseen meni melkein kymmenen vuotta. Näin silloin kun kiersin ensimmäisiä näyttelyitä Pessin kanssa, useasti Koskisen Pirkon ( kennel Pebblestone ) kirjavien amerikancockerspanieleitten kanssa. Hänellä oli upeasti laitetut koirat ja jotenkin jäin silloin miettimään, että tuollaisen minä vielä joskus haluaisin. Vuonna 2000 kesällä olin sitten Iisalmessa kesällä näyttelyssä ja juttelin Arpiaisen Marjan kanssa (kennel Jujucans). Hän kasvattaa kirjavia jenkkejä. Jutellessamme kävi selville, että Koskisen Pirkko oli lopettanut kasvatustyönsä. Marjalla oli kummiskin Pirkon kasvatteja pentueittensa takana. Jotenkin siinä kävi niin, että matkasimme kaverini Suvin kanssa Kemiin hakemaan minullekin omaa jenkkiä. "Perry" Jujucans Needless To Say saapui siis kennelini springerilaumaa piristämään hassuilla tempauksillaan. Tempauksia onkin sitten riittänyt... Herra on esimerkiksi takertunut ruusupuskaan useita kertoja. Perry valitettavasti kuoli nuorena 30.10.2002 vakavaan sairauteen. 

Perry

Eli käytännössä olen kasvanut spanieleitten kanssa melkein koko ikäni. Olen esittänyt koiria vuodesta 1990 lähtien ja vuodesta 1991 lähtien olen trimmannut koiria. Kasvatustyöni aloitin 1999. Olen kiitollinen vanhemmilleni, sille ilman heidän tukeaan etenkin rahallista tukea tämä kaikki ei olisi onnistunut. Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että siitä kun sain ensimmäisen koirani on kohta 20 vuotta.

Tulevaisuudessa olen ajatellut laajentaa vielä yhteen rotuun, mutta siitä tiedotetaan varmasti näillä sivuilla heti kun se on ajankohtaista.

Kasvatustyöni jatkuu edelleen painottuen englanninspringerspanieleihin. Walesinspringerspanielit varmastikin säilyvät myös mukana.

Tässä kennelin alkujuuria, nykyisestä perheestäni ja koirista on paljon tietoa kotisivuillani.

Heli Tolvanen 26.1.2005